FC Futura juniorit ry on porvoolainen vuonna 1992 perustettu juniorijalkapallon erikoisseura. Seurassamme on yli 700 aktiivista jalkapallonharrastajaa ja olemmekin paikallisesti merkittävin lapsia ja nuoria liikuttavista toimijoista. Seuramme liikevaihto on noin miljoonaa euroa ja työllistämme päivittäin 8 ammattilaista täysi/osa-aikaisesti ja sekä noin 10 tuntityöntekijää. Toimistomme sijaitsee Porvoossa Uusimaa Areenalla. Unelmamme on olla vahva vaikuttaja suomalaisessa jalkapallossa. Tärkein voimavaramme laadukkaan jäsenkokemuksen tuottamisessa on henkilöstömme.
Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtäväkentän FC Futura juniorit ry –tiimimme keskiössä. Seuramme päivittäisen perustoimintamme / jäsenpalveluiden korkea laatu on meille kunnia-asia. Tämän edellyttää toimivia ja tehokkaita talouden, hallinnon ja viestinnän tukipalveluita sekä prosesseja kentällä tapahtuvan toiminnan taustalle.
Haemme FC Futura Juniorit ry:lle
HALLINTO-JA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖÄ
Tehtävässäsi vastaat FC Futura juniorit Ry:n taloudesta, hallinnosta ja viestinnästä sekä näiden tehtävien päivittäisestä toteuttamisesta ja koordinoinnista sidosryhmiemme kanssa. Tehtävässäsi toimit myös seuran johtokunnan sihteerinä ja teet siten läheistä yhteistyötä johtokunnan kanssa. Työ sisältää monipuolisia, haastavia ja mielenkiintoisia projekteja aktiivisessa urheiluseurassa.
Jotta menestyisit uudessa tehtävässäsi, sinulla tulee olla aiempaa, vankkaa kokemusta sekä konkreettisia näyttöjä talouden, hallinnon ja viestinnän tehtävien parissa. Hyvä koulutustaustan tehtävään antaa soveltuva alan ammattikorkeakoulututkinto.
Vastuualueet:
Tehtävän vaatimukset:
FC Futura juniorit ry tarjoaa sinulle
KIINNOSTUITKO? Lähetä hakemus palkkatoiveineen 17.5 mennessä ja liitä mukaan myös ansioluettelosi. Hakemuksen voit lähettää osoitteeseen jyrki.vaara@printcom.fi
Täytämme paikan oikean henkilön osuessa kohdalle jo mahdollisesti aiemmin.
Lisätietoja tehtävästä antaa puheenjohtajamme Jyrki Vaara, puh. 0440 757 707, jyrki.vaara@printcom.fi
--
Ystävällisin terveisin
FC Futura Juniorit ry